Huhtikuussa 26.2.2011 käytiin Tiina Bångin järjestämällä harrastuskoiran lihashuoltokurssilla. Kurssi koostui teoria- ja käytännön osuudesta. Kurssi oli todella tarpeellinen ja sieltä saatiin hyvät opit koiran lämmittelyyn harkkoja varten, fyysisen kunnon ylläpitoon ja parantamiseen, syvien lihasten harjoittamiseen, sekä venytyksiin ja hierontaan. Näillä opeilla onkin sitten menty eteenpäin ja voin todeta, että Jetin lihaskunto on kehittynyt niin syvien, kuin pinnallistenkin lihasten osalta.

Epämääräiset ontumiset ovat  loppuneet onneksi kokonaan ja fyysistä kuntoa on voitu alkaa nostaa sekä treenejä suorittaa ilman keventämistä. Koirapuisto elämä on jätetty kokonaan pois, syynä se, ettei sinne osata mennä ilman höyryämistä. Se toimiikin nyt meille malttiharjoitus paikkana, jota Jeti tarvitsee vielä rutkasti.

Juukassa käytiin ryhmärämänäyttelyissä 5.3.2011. Jetin seuraksi reissuun lähti kaksi valloittavaa maastonakkia, ei kun siis welsh corgi pembrokea Alma ja Javi, ohjaajansa Bellin kanssa.  Pieksämäelle mentiin aamuyöstä viiden aikaan ja koirat saivat kymmenen minuutin treffaustuokion, kun eivät olleet koskaan ennen toisiinsa törmänneet. Treffit menivät erinomaisesti, koirat autoon samaan takakonttitilaan ja kohti Juukaa. Jeti pientä alkoi alkumatkasta kuitenkin jänskättää niin kauhiasti isot ja pelottavat pemukat, että oli ihan mentävä Bellin syliin takapenkilleregular_smile.gif Lähtöpassit tuli takaisin takakontiin jo Kuopion ABC:llä ja loppumatka menikin sitten mallikkaasti söpöstellen, yhdessä kasassa nukkuen koirulaisilta. Juukassa oli muuten varsin mainiota, mutta siellä oli ihan kamalan kylmä!

Kaikki karvanaamat saivat hyvät arvostelut ja me oltiin todella tyytyväisiä. Olisihan meille tietysti ne sertitkin kelevanneet, mutta aina ei voi voittaa, ei ees joka kerta. Parhaiten tältä reissulta jäi mieleen Bellin lause "Rumat ne karvoilla koreilee", koska se piti niin paikkansa. Arvostelut olivat siihen nähden parhaat mahdolliset, koska Jeti ja Alma olivat molemmat karistaneet karvansa. Tulo matkalla yhteen ääneen vannottiin, että kyllä myö näistä ne Valiot vielä leivotaanwink_smile.gif

Tätä kirjoittaessa on kuitenkin tapahtunut,jotain odottamatonta,jotain sellaista, jota ihmismieli ei voi millään käsittää tai ymmärtää. Belli on lähtenyt luotamme pois onettomuuden seurauksena. Elät muistoissa ja sydämmissämme ikuisesti <31308996141_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

 

26.3.2011 kasvattajamme oli järjestänyt kimppakuvaukset Lahden eläinlääkäriasemalle. Jetin silmät peilattiin terveiksi, ainut huomautus tuli poimuista silmissä MDR1 +/+, mutta tämähän ei koiran elämää haittaa millään tavalla, ainoastaan jalostuksen kannalta sillä on merkitystä. Lonkka kuvat lähtivät kennelliittoon A/A, mutta saattavat tulla takaisin A/B. Kyynärät olivat 0/0 ja koko selkä ja olkanivelet täysin terveet <3 Me ollaan tästä uutisesta niin onnellisia, koska kaikki rakkaat harrastukset saavat ainakin koiran terveyden puolesta jatkua.